Tällä tapaa törmäsin myös seuraavaan ohjeeseen; paperitähteen, jonka ohjeeseen törmäätte TÄMÄN linkin takaa.
Ohjeen kuvaa katsellessani ajattelin sen olevan melko vaikeakin projekti. Ohjetta kuitenkin selatessani huomasin, että homma ei ole oikeastaan ollenkaan vaikea ja niinpä näitä syntyikin melkein liukuhihnatyönä monta kappaletta! Niin paljon, että sain ne jo aikaisemmin ikkunaan laittamani tähden seuraksi, kuin tähtivyöksi.
Valitettavasti en enää tiedä minkä videon mukaan tuon suuremman tähden tein, mutta ne ovat koristaneet ikkunaani jo parin vuoden ajan.
Mutta niin, pienet paperitähdet taittelin vanhoista nuottipapereista ja kellastuneista kirjan sivuista. Värjäsin muutaman vanhan nuotin teellä, jotta värisävy olisi kaikissa kauniin kellastunut :) Ja hommahan pelasi!
Enköhän tule keksimään näistä kaikkea muutakin mukavaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti