Helmineulesukkaset

Näin jossain blogissa äärettömän kauniit ja äärettömän suloiset helmineulepintaiset sukat. Lähdimme ajelemaan isännän kanssa kohti etelää, edessä 9 tuntia istumista. Ja sen yhden ainoan kerran koskaan ikinä unohdin ottaa kutimet matkaan. Pysähdyimme heti ensimmäiselle kaupalle, joka sattui olemaan Tokmanni ja sieltä nappasin mukaani 4 tarjouskerää seiskaveikkaa ja kolmosen puikot. Siitä se sitten lähti, mututuntumalla ja ensimmäinen liian suuri yritys purkamalla.

Sukat ovat äärettömän yksinkertaiset, mutta niin syötävän suloiset. En ole kehdannut edes vielä jalkaan pistää...

Loppuun vielä Ossi, joka esittää, ettei ole ikinä koskaa maistellut maton reunaa. (Maton, joka vihdoin viimein uskallettiin pistää lattialle! Eikä se ole saanut päällensä edes yhdenyhtä pissinlirausta! Vähän on pitänyt matonkulmaa maistella, mutta kun kiellettiin se pennulta niin useaan otteeseen, niin sekin tyssäsi alkutekijöihinsä. Nyt on koko pitkänpitkä käytävä yhtä mattoa!)

Iso poika

Tässä peltoleskenä kotona istuessa seuranani on aina tämä piskuinen veijari, joka on kyllä kasvanut hurjiin mittoihin. Näistäkin kuvista on aikaa jo useampi viikko ja herra komistuu vain koko ajan. Painoa on varmasti jo yli 10kg ja lisää tulee, kun taas ruokahalu löytyi. Kulmahampaat tipahtivat kaverin kanssa leikkiessä ja uutta pukkaa vauhdilla tilalle.

Niin paljon kuin tähän kaveriin meinaa hermo mennäkin, kun se pentumaisuuttaan vielä keksii tyhmyyksiä, niin en voisi olla ylpeämpi äiti. Korvissa on vain kuulo edelleen vähän hukassa, mutta harjoittelemalla sekin on onneksi parantunut. Ja namithan helpottavat aina...

Karvavauvan äiti

Varoitus! Seuraa suurpostaus koirakuvia!

Reilu kuukausi sitten ajelimme isännän kanssa pitkän matkan eteläisempään Suomeen käymään oman perheeni luona ja odotetulla hakureissulla. Meille oli nimittäin luvassa oma karvalapsi.

Karvakorvamme on Turnukan Omar, "Ossi", nyt melkein 12 viikon ikäinen Islanninlammaskoira. Reipas koira, joka rakastaa villasukkia, ulkonaoloa ja lumikasoja.

 

Ossin harmiksi täältä pohjoisestakin ovat suuremmat lumikasatkin jo hupenemassa. Kevät tekee tuloaan! Kohta alkaa pellotkin aueta ja traktorit siirtyä sinne.

Ossi osaa jo istua käskystä, ja maahankin menee oikealla hetkellä. Nimensä hän tunnistaa silloin, kun nuo suureksi kasvaneet korvat eivät ole epäkunnossa. Kuulo saattaa välillä olla turhankin valikoiva, varsinkin niinä hetkinä, kun itsellä olisi kiire sisälle ja koira ei ota kuullakseen, vaan juoksee juurikin sinne, mistä tietää, ettei sinne olisi menemistä...

Mutta eihän tuollaiselle söpöläiselle voi olla kauaa vihainen. Vaikka on ne hampaat melko terävät, kun ne paljaaseen pohkeeseen uppoavat....