Talven ihmemaa

Olen ollut äärettömän laiska ottamaan valokuvia viime aikoina tai muutenkaan miettimään elämääni sen suuremmin. Mutta onneksi sitä joskus muistaa muutaman otoksen ottaa. Joulu meni nopeasti, vietin sen etelässä kotikotonani, mies jäi hoitamaan tilaa yksinään. Joulukuusi oli silti meilläkin, tietysti! Rakastan joulukuusen pehmeää valoa ja tuhtia kuusen tuoksua, vaikka se tuntuikin saavan nenän tukkoon ja kädet kutiamaan.

Harmaiden päivien lomassa on onneksi muutamia aurinkoisiakin hetkiä, kevät tuntuu tulevan. Sen myötä kasvaa myös oma vatsani ja keskellä kesää syntynee meillekin uusi maajussin/jussittaren alku, jonka tuloa täällä hiljaisuudessa jo kovaa vauhtia valmistelemme. Paljon pitäisi saada aikaan ennen sitä, pientä pintaremonttia vielä harrastaa ja vaihtaa vähän huoneiden järjestystä. Mutta päivä ja projekti kerrallaan :)

Iso poika

Tässä peltoleskenä kotona istuessa seuranani on aina tämä piskuinen veijari, joka on kyllä kasvanut hurjiin mittoihin. Näistäkin kuvista on aikaa jo useampi viikko ja herra komistuu vain koko ajan. Painoa on varmasti jo yli 10kg ja lisää tulee, kun taas ruokahalu löytyi. Kulmahampaat tipahtivat kaverin kanssa leikkiessä ja uutta pukkaa vauhdilla tilalle.

Niin paljon kuin tähän kaveriin meinaa hermo mennäkin, kun se pentumaisuuttaan vielä keksii tyhmyyksiä, niin en voisi olla ylpeämpi äiti. Korvissa on vain kuulo edelleen vähän hukassa, mutta harjoittelemalla sekin on onneksi parantunut. Ja namithan helpottavat aina...

Karvavauvan äiti

Varoitus! Seuraa suurpostaus koirakuvia!

Reilu kuukausi sitten ajelimme isännän kanssa pitkän matkan eteläisempään Suomeen käymään oman perheeni luona ja odotetulla hakureissulla. Meille oli nimittäin luvassa oma karvalapsi.

Karvakorvamme on Turnukan Omar, "Ossi", nyt melkein 12 viikon ikäinen Islanninlammaskoira. Reipas koira, joka rakastaa villasukkia, ulkonaoloa ja lumikasoja.

 

Ossin harmiksi täältä pohjoisestakin ovat suuremmat lumikasatkin jo hupenemassa. Kevät tekee tuloaan! Kohta alkaa pellotkin aueta ja traktorit siirtyä sinne.

Ossi osaa jo istua käskystä, ja maahankin menee oikealla hetkellä. Nimensä hän tunnistaa silloin, kun nuo suureksi kasvaneet korvat eivät ole epäkunnossa. Kuulo saattaa välillä olla turhankin valikoiva, varsinkin niinä hetkinä, kun itsellä olisi kiire sisälle ja koira ei ota kuullakseen, vaan juoksee juurikin sinne, mistä tietää, ettei sinne olisi menemistä...

Mutta eihän tuollaiselle söpöläiselle voi olla kauaa vihainen. Vaikka on ne hampaat melko terävät, kun ne paljaaseen pohkeeseen uppoavat....