Talven ihmemaa

Olen ollut äärettömän laiska ottamaan valokuvia viime aikoina tai muutenkaan miettimään elämääni sen suuremmin. Mutta onneksi sitä joskus muistaa muutaman otoksen ottaa. Joulu meni nopeasti, vietin sen etelässä kotikotonani, mies jäi hoitamaan tilaa yksinään. Joulukuusi oli silti meilläkin, tietysti! Rakastan joulukuusen pehmeää valoa ja tuhtia kuusen tuoksua, vaikka se tuntuikin saavan nenän tukkoon ja kädet kutiamaan.

Harmaiden päivien lomassa on onneksi muutamia aurinkoisiakin hetkiä, kevät tuntuu tulevan. Sen myötä kasvaa myös oma vatsani ja keskellä kesää syntynee meillekin uusi maajussin/jussittaren alku, jonka tuloa täällä hiljaisuudessa jo kovaa vauhtia valmistelemme. Paljon pitäisi saada aikaan ennen sitä, pientä pintaremonttia vielä harrastaa ja vaihtaa vähän huoneiden järjestystä. Mutta päivä ja projekti kerrallaan :)

Iso poika

Tässä peltoleskenä kotona istuessa seuranani on aina tämä piskuinen veijari, joka on kyllä kasvanut hurjiin mittoihin. Näistäkin kuvista on aikaa jo useampi viikko ja herra komistuu vain koko ajan. Painoa on varmasti jo yli 10kg ja lisää tulee, kun taas ruokahalu löytyi. Kulmahampaat tipahtivat kaverin kanssa leikkiessä ja uutta pukkaa vauhdilla tilalle.

Niin paljon kuin tähän kaveriin meinaa hermo mennäkin, kun se pentumaisuuttaan vielä keksii tyhmyyksiä, niin en voisi olla ylpeämpi äiti. Korvissa on vain kuulo edelleen vähän hukassa, mutta harjoittelemalla sekin on onneksi parantunut. Ja namithan helpottavat aina...

Karvavauvan äiti

Varoitus! Seuraa suurpostaus koirakuvia!

Reilu kuukausi sitten ajelimme isännän kanssa pitkän matkan eteläisempään Suomeen käymään oman perheeni luona ja odotetulla hakureissulla. Meille oli nimittäin luvassa oma karvalapsi.

Karvakorvamme on Turnukan Omar, "Ossi", nyt melkein 12 viikon ikäinen Islanninlammaskoira. Reipas koira, joka rakastaa villasukkia, ulkonaoloa ja lumikasoja.

 

Ossin harmiksi täältä pohjoisestakin ovat suuremmat lumikasatkin jo hupenemassa. Kevät tekee tuloaan! Kohta alkaa pellotkin aueta ja traktorit siirtyä sinne.

Ossi osaa jo istua käskystä, ja maahankin menee oikealla hetkellä. Nimensä hän tunnistaa silloin, kun nuo suureksi kasvaneet korvat eivät ole epäkunnossa. Kuulo saattaa välillä olla turhankin valikoiva, varsinkin niinä hetkinä, kun itsellä olisi kiire sisälle ja koira ei ota kuullakseen, vaan juoksee juurikin sinne, mistä tietää, ettei sinne olisi menemistä...

Mutta eihän tuollaiselle söpöläiselle voi olla kauaa vihainen. Vaikka on ne hampaat melko terävät, kun ne paljaaseen pohkeeseen uppoavat....

Siirry seuraavaan ruutuun

Lehmä on tuotantoeläin. Ihanne olisi, että ne tiinehtyisivät nopeasti, poikisivat helposti kerran vuoteen ja lypsisivät paljon maitoa (ja mieluiten saavuttaisivat edes 50-tonnarin tittelin). Nykyään myös rasva- ja valkuaispitoisuuksien soisi olevan mahdollisimman suuria, jotta maito olisi muutakin kuin sitä vettä.

Kun joskus puhuin aiheesta kavereideni kanssa ja kerroin, että yksi isännän lehmistä lähtee autoon vain siksi, että se ei tule enää tiineeksi, olivat he vähän järkyttyneitäkin. "Siis kauheeta! Mieti jos meiätki vaan lopetettas, ku meistä ei oo enää mitään hyötyä?!" Noh, niin, noh. Turhahan niitä on siellä syöttöporsainakaan pitää. Tuotannon on kuitenkin toimittava ja oltava kannattavaa. Jostain on viljelijänkin rahansa saatava.

Itse olen hoksannut, että lehmiä on turha inhimillistää.

Silti tietysti tuntuu pahalta, kun olet mukana lehmän poikimisessa, opetat sen syntyneen vasikan juomaan maitoa, katsot ja seuraat sen kasvua ja halailet ja suukottelet sitä ja sitten eräänä päivänä isäntä kertookin, että huomenna se sitten lähtee. Että se ei jääkään tänne. Että se menee muualle kasvamaan, etkä näe sitä enää koskaan.

Se oli kaunis ja mukava lehmävasikka.

Työrauha

Täällä aamut muuttuvat huomaamatta päiviksi. Tulet navetasta, istut aamukahville, syöt aamupalan. Juot toisen kupillisen ja siirryt olohuoneeseen. Viltin alla hurahtaa hetki jos toinenkin, aamu-unetkaan eivät ole harvinaisia. Keitetään lisää kahvia ja hetket pitkittyvät. Sitten jossain välissä noustaan ja puuhaillaan ja taas saa hetkeksi rauhoittua.

Rakastan tällaisia päiviä. Aivan kuin itse saisi päättää, milloin on viikonloppu.

Minun puolestani se voisi olla vaikka joka päivä.

Kiireettömyys on ihanaa. Hiljaisuus myös. Mies ahkeroi ulkona ja yritän itse epätoivoissani järjestellä tavaroita. Kun ahdistus iskee, istun pöydän ääreen, sohvalle, sängylle ja hengähdän; "Onhan tässä vielä aikaa." Mihinpä kiire olisikaan.

Täällä ei ole kuin aikaa. Se on ollut "kaupunkilaiselle" joskus hankala käsittää. On opeteltava uusi päivärytmi, ateriarytmi, koittaa keksiä miten jaksaa aamusta iltaan ilman suurempia kiukutteluja. En ole aina onnistunut ja sen voi isäntäkin teille todeta.

Talvikin on ottanut lisäaikaa, uusi lumikaan ei vienyt vanhaa. Mutta eihän se tällaista talvi-ihmistä haittaa :) Nyt kun vain saisi tuon ukon lähtemään kauppaan...

Kaunista joulua!

Hyvää joulua ja mahtavaa uutta vuotta 2015!

Melko hiljaiseksi muuttui tämäkin blogi ja jouluntoivotuksetkin saivat tuekseen siskon tekemät virkkaukset. Melko noloa. Mutta palataan niihin käsityöjoululahjoihin myöhemmin!

Pohjoisesta tullut ja sinne menevä

Vietinpä kaksi kuukautta taas pohjoisessa alkuvuoden tapaan, harjoittelussa nytkin. Käsitöitä aloitin ja tein, mutta kahden ensimmäisen viikon jälkeen sain käsiini jotain paljon parempaa; toisen, rakastavan ihmisen. Sittenpä harjoittelu jäikin ajatuksissa toiseksi, kun meinasi ihastus vallata täysin tämän tytön pään. Ja pohjoinen. Ja niinhän ne valtasivatkin.

Mun uudet kaverit, joiden elämään tutustumiseen paljon kiteytyykin.

Mutta en valita, vaikka hetkittäin Pohjoisen ja meitsin välissä onkin yli 720km. Mutta onneksi se ei haittaa mitään, kun ihminen puhuu ja kuuntelee ja auto kulkee.

Ja nyt joulua kohden ihan oikeasti lupaan välillä keskittyä hieman käsitöihinkin!

Mustavalkoista Muumia

Olen viettänyt koko kesän töitä tehden kotopuolessani eteläisemmässä Suomessa ja siitä johtuen kaikki askartelutarvikkeeni ovat reilun 400km päässä. Olin kuitenkin kesäkuun alussa kaukonäköinen ja otin matkaani muutamia valkeita korttipohjia ja kyniähän nyt löytyy joka paikasta. Niinpä tarpeen vaatiessa pystyin äkkiä sutaisemaan jonkinlaisen kortin :) Homma toimi hienosti ja kusti polki kortin takaisin kämppikseni tykö.

Tässä vielä villiintyneet Samettikukkamme, jotka alkukesästä istutin kukkapenkkiin. Tänä pari räjähti käsiin, yksi jäi kitukasvuisemmaksi. Ja nyt paria viikkoa myöhemmin ovat kasvaneet muuten vielä entisestäänkin :)

Arkikuvahaaste

Tein tämän naamakirjassa, mutta koska ainakin itse nautin haasteesta aika lailla ja tykkään katsoa ja lukea muiden haastepostauksia, ajattelin jakaa omat haasteeseen jakamani kuvat kanssanne :)

1/5. Löysin kämpän vierestä luonnonsuojelualueen ja 8km edestä käveltävää. Suits:n 2. tuotantokausi menossa. Ihana Harvey!

2/5. Olin koulussa ja odotin bussia. Eksyin metsään ja löysin maailman kauneimman paikan. Hymystä kenties huomaa, että tämä päivä oli varsin onnistunut.

3/5. Ok, tästä saa nyt kuvan, että jaksan olla reipas joka päivä, vaikka todellisuudessa illat menee aika lailla telkkarin ääressä maaten, mutta sehän nyt olisi ihan tylsää kuvattavaa, joten kerron vain, että tein koulussa patonkia ja tutustuin taas lenkkipolun outoihin mutkiin. Ja eksyin metsän puolelle.

  
4/5. Aamupäivä leipomolla. Joku oli ostanut kalliit kärkitossut ja myi niitä nyt pilkkahintaan kirpparilla. Laskin bussimatkalla näkemiäni haalareita ja bussikuski päätti nähneensä tarpeeksi kännisiä ihmisiä tälle päivälle, vaikka kello oli vasta puoli neljä iltapäivällä. Loppuillan istunkin InterCityssä ja luen VAKAVAa. Muka.

5/5. Katsoin ja ihmettelin pikkuveikan pelaamista aamusta. Äitin kanssa tehtiin munkkeja (tai siis... äiti teki suurimman osan työstä) ja söin niitä vatsani täyteen. Illalla autoilin Helsinkiin ja takaisin ja nyt istun loppuillan saunanraikkaana netissä jee.

  

Kun käsityöt ei innosta...

...käyn metsässä eksymässä. Sen mahdollistaa kämpän vierestä löytynyt luonnonsuojelualue, joka pitää sisällään kilometreittäin pieniä polkuja ja saman verran mäkien nousemista ja laskemistakin.

Siellä on paikkoja, joista näkee kilometreittäin vaaroja ja järviä. Sieltä näkee läheiset mäet ja vielä niiden taaksekin.

Sieltä näkee auringonlaskun ja tuntee tuulen, kuulee linnut ja ehkä liikenteenkin. Mutta on silti niin luonnon keskellä, että sen puhtaammaksi ei itseään voisi tunteakaan.

PS. Tämä oli puhtaasti Instagram-päivitys. Tein virheen, ja jätin järkkärini toisaalle ja viime päivien retkiä on päässyt ikuistamaan iPhone. Kuvat eivät tee oikeutta näille maisemille, jotka tosiaan pääsen näkemään vain muutaman kilometrin kävelemisen palkkiona.

Mee mummolaas

Käytiin mökillä. Kyllä talvella pohjoisessa on kaunista.

Kainuun syvä hiljaisuus

Pahoittelen sukkienjälkeistä radiohiljaisuutta. Tein maisemanvaihdoksen Savosta Kainuuseen työharjoittelun vuoksi ja nyt täällä onkin kulunut jo hurjannopeat 3 viikkoa. Vaikka lankakeriä on mukana kolmatta kassia, niin ei valmiita tuotoksia ole kuin yksi ja sekin odottaa vielä pingotusta ja päättelyä... Ehkä se valmistuu tässä viikonlopun aikana, kun hetkellisesti palaan pariksi yöksi oman kämpän lämpöön tyhjentämään digiboksin sisältöä.

Sen pienen lomareissun jälkeen jatkan taas pohjoisten taivaiden vaaleanpunan ja oranssin sävyjen ihailua työpaikan ikkunoiden takaa ja kävelen kotiin parinkymmenen asteen pakkasessa poskien nipistellessä.

Koska kaikki muutkin

Kesäloma, mikä ihana tekosyy!

Mitä, eiks teiän mökkiteillä tuu tällasia vastaan ?!

Koska palasin entisen rakkaan pariin ! (Varmaan 2 nuolta osui kunnolla maaliinsa, hups)

Mutta älkää peljätkö, kyllä mä jotain saan aikaankin, vaikka loma jatkuu vielä kotoa käsin :)