Haasteeseen kuuluu keksiä itse toiset 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa vastaamaan niihin.
Sain haasteen mehiläinen75:lta, kiitoksia kovasti!
Kysymyksensä olivat seuraavanlaiset:
1. Miksi bloggaat?
- Bloggaaminen on ollu jo aika kauan osa kirjoitteluani, pidin ensin murrosiän pahimpina kausina pitkään sellaista vuodatusblogia (ironisesti ensin vuodatuksessa, myöhemmin muutaman vuoden täällä bloggerissa), jossa monesti esittelin myös omia kirjoitustuotoksiani ja kuviani. Käsityöblogin aloittaminen ei ollut siis mitenkään vieras ajatus ja ajattelin, että näin olisi mahtava saada jakaa omia töitään samanhenkisten ihmisten kanssa ja kuulla muiden mielipiteitä :) Niitä olenkin saanut ja se on aina ollut kullanarvoista!
2. Seuraatko paljon muita blogeja?
- Enemmän kuin pitäisi! Tällä hetkellä seuraan bloggerin kautta n. 60 eri blogia (TÄH?!) niin hurjalta kuin se omaankin korvaan kuulostaa! Monet niistä kuitenkin päivittävät hyvin harvoin tai ovat periaatteessa lakanneet jo päivittymästä...
3. Haluaisitko osallistua johonkin tositv-ohjelmaan, selviytyjät etc.
- Suurimpiin pudottajiin. No ei, en ihan oikeasti haluaisi mukaan mihinkään!
4. Luetko paljon kirjoja?
- Tavoitteeni on ollu tässä pari viime vuotta yrittää saada luettua vähintään 12 kirjaa, eli periaatteessa kirja kuussa. Tämä siksi, koska huomasin yläasteen jälkeen, että en ollut oikein lukenut mitään ja rehellisesti voin sanoa ensimmäisestä lukiovuodestanikin, että en lukenut kuin äidinkielen opettajan pakottamat teokset. Säälittävää näin koko lapsuutensa nenä kirjassa viettäneen näkökulmasta. Onneksi luettuja kirjoja kertyy reilu 20 vuodessa (sentään!).
5. Tykkäätkö matkustella?
- Nojaa, Suomessa kyllä. Lentokoneista en välitä, enkä niinkään laivoistakaan, joten matkustelut tehdään aika lailla autolla. Lappiin kun pääsisi!
6. Järvi vai meri?
- Järvi.
7. Pidätkö puutarhanhoidosta?
- Pidän! Meillä ei muuten kukkia penkissä kesäisin olisikaan, ellen niitä pakottaisi ostamaan ja itse istuttaisi! Ja on tässä pari viime kesää tullut vietettyä hautausmaalla kukkia hoitaen, joten pakko kai siitä on edes vähän tykätä :) Siellä kenties tulevanakin kesänä?
8. Unelmasi?
- Pakko myöntää, mutta olen aika huono unelmoimaan. Tykkään elää tässä päivässä. Unelmia kuitenkin on opiskelupaikka Turusta tai Rovaniemeltä, valmistuminen, ihana mies ja kaksospojat. Ja koira.
9. Lempi tv-sarjasi?
- Eeeh tällä hetkellä varmaan The Mentalist ja uusi Sherlock. Pidän myös kovasti Elementarysta, eli Holmes NYC:stä! Hieno sarja :) Telkkarista seuraan myös sarjoja Isänmaan puolesta, Nikita ja Tyhjätaskut.
10. Kissa vai koira?
- Koira!
11. Pidätkö tällaisista haasteista?
- Todellakin! Näitä lisää, hehe :) Mikäs tässä, kun saa itsestään puhua!
Siinäs se! Koska lukijoita minulla on reilut kymmenen niin haastanpa kaikki tähän samaan :) Jos ei haluta, niin ei haittaa! Kysymykseni:
1. Kortit vai kutimet?
2. Lempisanasi?
3. Paras näkemäsi elokuva?
4. Lempikaupunkisi?
5. Kirja vai sanomalehti?
6. Minkä värinen on taivas?
7. Pidätkö muumeista?
8. Millä kolmella sanalla kuvailisit haaveitasi?
9. Eläimet vai ihmiset?
10. Pidätkö musiikista?
11. Miksi bloggaat?
Kivasti vastasit kysymyksiin ja kivat teit itsekin. Ihan teki mieli vastata, mutta jätän nyt kuitenkin, kun olen jo niin monesti noihin erilaisiin vastannut.
VastaaPoistaKiitos! Mehiläisen kysymykset oli niin mukavia, että oli helppo vastata :) Omat kysymykset nyt tuli jostain aivojen sopukasta! Hyvä jos ne herätti edes jotain ajatusta!
PoistaKiva kun vastasit ja hauskoja kysymyksiä eteenpäin!
VastaaPoistaVastaan tähän nuo sinun kysymyksesi:O
1. Kortit, 2. Pojat (tai ainakin eniten käytetty;)) , 3. ei pysty vastaamaan :), 4. Vaikea kysymys, Suomessa varmaankin Vantaa tai Mikkeli ja ulkomailta käydyistä Tukholma on aika kiva kaupunkikohde koska tykkään kuitenkin enempi rantalomista ;) 5. Kirja, 6. Sininen, 7. Pidän:D, 8. Aurinkoinen, märkä ja värikäs! 9. ihmiset, 10. Pidän, 11. Bloggaaminen on minulle ehkä eniten päiväkirjaa omista töistäni ja "muistio" pihan kasveista.
Vastaaminen oli kyllä hauskaa, omien kysymysten keksiminen meinasi jäädä puoleen väliin, mutta onneksi tuli loputkin mieleen :)
PoistaKiva, että vastasit!
Hauska oli vastauksiasi lukea!
VastaaPoistaTällä kertaa skippaan tuon vastaus-osion, olen muutamiin näihin vastannut ja tuntuu, että olen niin paljon itsestä kertonut, ettei kukaan enää jaksa vastauksia lukea....
Voin kuvitella, että innostus laantuu kun näitä saa tehdä harva se hetki :)
Poista