Ensimmäistä kertaa tällaisissakin piireissä mukana! Eli osallistun ensimmäistä kertaa P*skarteluhaasteeseen, vaikka haasteita on tullut seurattua jo jonkin aikaa. Haasteena oli tällä kertaa luonnos, jonka mukaan tein tämän:
Mm paremminkin olisi voinut mennä, mutta sainpahan aikaa kulutettua! :)
30. tammikuuta 2013
Hamailut jatkuu
Ja taas saa kerätä niitä helmiä lattioilta vielä viikon päästä kokeilujen jälkeen!
Tällä kertaa tuli kokeiltua hieman erilaista tekniikkaa hamahelmien kanssa, nimittäin palasien ompelemista yhteen:
Viimein vaaleanruskeita hamahelmiä! |
27. tammikuuta 2013
Revontulilla
Revontuli on mielestäni äärettömän kaunis, vaikkakin yksinkertainen huivi. Sitähän piti itselläkin kokeilla, että miltä sen tekeminen tuntuu ja niinpä kokeiluun ryhdyttiin - ja hienohan tuli, kun sisko vähän neuvoi päättelyssä ja pingotuksessa :)
Lanka on Novitan polku, väri paprika. Puikoiksi valikoitui 4,0mm, koska 4,5 tuli mielestäni liian reikäistä :) Nyt näkyy neulekuviot selkeämmin. Lankaa meni reilu kerällinen.
Tämän revontulen tein jo kuukausi sitten, joten se on jo vähän reissussa nyppääntynyt, mutta viikko sitten kudoin toisen, hieman erilaisen ;)
Jaa että mitähän eroa näillä on? Paitsi että tämä valkoinen on tehty Novitan Aloe Vera Nallesta?

TADAA! Huivi onkin lopetettu jo riviin 68! Koko vihjaa kenties myöhemmin esiteltävästä hieman suuremmasta projektista :) Palaillaan siihen sitten myöhemmin...
26. tammikuuta 2013
Virkattu nalle
Yhtäkkiä tajusin, että en ole kaikkia joululahjoja edes näyttänyt! Nimittäin tein kaikille pienille serkuilleni (kolme kappaletta pikku palleroita!) pienet amigurumi-nallet (jos niitä sellaisiksi voisi luokitella!) Vain yhdestä tajusin ottaa kuvan, mutta samalla kaavalla tehtiin kaikki kolme, vaikkakin pojalle vain ruskeasta :)
Anteeksi ehkä maailman surkein ja pimein kuva, mutta ehkä sekin jotain osviittaa antaa.
Langaksi valikoitui punainen Fleur-akryylilanka, jota laatikoista löytyi parikin kerää. Ohjetta ja mallia otin täältä ja täältä. Nopeaa, vaikkakin käsien ja jalkojen osalta hieman työlästä hommaa, mutta toisaalta melko rentouttavaa ja hauskaakin :) Elokuvia katsellessa oli mukava vain koukutella eteenpäin.
NYT hyvät yöt kaikille ihanille ihmisille, jotka tänne ovat saapuneet juttujani katselemaan :) Ihanaa tietää, että teitäkin on!

Pitseilyä
Sieltä se tuli, nurkan takaa aivan yllättäen. Kenties sukupolvien yli verissä kulkenut kutsumus, halu tehdä juuri tätä. Ja se hyppäsi päin näköä.
Niin, pitsi-innostus. Oma tekeminen. Pitsinvirkkaus.
Valkoista virkkuslankaa tarttui pienine koukkuineen kaupasta kätösiin ja niinpä alkoi näperrys ja nyperrys! On siinä hommaa kun pieniä silmukoita laskee. Silmät kovilla hämärinä iltoina :)
Innostuksissani ostin (tai sisko sen sitten maksoi, kiitos vaan Eve ;) Dianan Virkkausmaailma-lehden, josta tämäkin malli löytyi. Yllättävän nopeasti hoksasin taas virkkauksen salat ja solmuiset silmukat ja jopa sen viheliäisen monimutkaisen näköisen mallikuvion!

Lanka: Novitan virkkauslanka
Koukku: 1,25
Halkaisija (pingotettu): 34cm
Innostuksissani ostin (tai sisko sen sitten maksoi, kiitos vaan Eve ;) Dianan Virkkausmaailma-lehden, josta tämäkin malli löytyi. Yllättävän nopeasti hoksasin taas virkkauksen salat ja solmuiset silmukat ja jopa sen viheliäisen monimutkaisen näköisen mallikuvion!
Mutta nyt se on valmis, ensimmäinen kunnon pitsiliinani (jopa pingotettuna!). Toisen tietokonenäyttöni alta se löysi paikkansa :) Eiköhän näitä synny vielä lisää! nimim. haaveissa valkoinen pitsipäiväpeitto (jota on jo aloitettu!)
22. tammikuuta 2013
14. tammikuuta 2013
Palmikkolapaset
Taas joululahjaesittelyjä, vaikka näin pitkällä tammikuuta jo mennään!
Ensimmäisiä kertoja peukalokiilaa kokeilin, on se vaan paljon mukavempi tehdä kuin "peukalo keskellä kämmentä"-tyyli!
Mallia katsoin jostain googlella löytämästäni lapasesta ja piirtelin ruutumallin ruutupaperille :) Aika supermukava kuvio, lankana Novitan Isoveli, luonnonvalkoisena.
12. tammikuuta 2013
Onnittelukortti
Sisko-rakas täytti vuosia tammikuun alussa ja tuttuun tapaan kortinteko jäi viimeiseen iltaan ja sain sotkettua huoneeni taas totaalisesti, mutta saipahan kortti iloisen vastaanoton seuraavana aamuna!
Muusikko-sisko ei kortinkaan kohdalla ammattiaan saanut unohtaa, joten melko musiikkiaiheista materiaalia tuli käytettyä ;)
Sisäpuolenkin jopa koristelin! Kokeilin vähän Distress Inkin käyttöä, mutta aika hukassa sitä edelleen ollaan :) Muuten olen aika tyytyväinen tähän korttiin!
11. tammikuuta 2013
Kirjan uudet vaatteet
Uusi vuosi alkoi ja niin myös (toivottavasti) taas koko vuoden kestävä päiväkirjan kirjoittelu. Koska viime vuoden yritys yhden vuoden päiväkirjan kanssa oli melkoinen floppi (lokakuun alusta vuoden loppuun kirja on aika tyhjä...), niin päätinpä kokeilla uusiksi - ei välinein.
Sain äidiltäni viiden vuoden päiväkirjan, jonka sininen kansi ei kuitenkaan oikein inspiroinut. Niinpä jo sen saadessani päätin, että tämä tullaan sitten tuunamaan ja niin tulikin!
Tekemieni tyynyliinojen Mandariini-kankaasta jäi vielä pieni ylijäämäpalanen, jonka sain tähän hyödynnettyä. Ohjehan löytyi helposti googlettamalla, täältä.

Kankaan taakse silitin vanhoista mekkoprojekteista jääneen valkoisen tukikankaan vähän tukemaan. Liimasin nimittäin kankaan kiinni vain sisätaitoksistaan, jotta kirja avautuu ja sulkeutuu mahdollisimman helposti, eikä kankaaseen kohdistu liikaa kulutusta tai vetoa. Liimaksi jouduin ottamaan tavallisen puikkoliiman, koska en löytänytkään erikeepperiä kaapista... Kankaan reunat päädyin huolittelemaan vielä siksakilla.
Tähän tuunaukseen olen aivan järjettömän tyytyväinen ja on ihanaa ottaa siisti ja kaunis päiväkirja aina iltaisin käteensä ja rustata muutama ajatus päivästään :)
6. tammikuuta 2013
Täyspöllö
Lanka on Novitan Aloe Vera Nallea, aivan mahdottoman suloisen tuntuista, pehmoista lankaa. Sukkia olikin siis ilo kutoa :) Silmät löysin Tiimarista ja pujotin paikalleen aina siiman avulla. Olikin luultua helpompaa hommaa!
Suunnitellun kahden pöllörivin sijaan syntyikin kolme riviä, eli varsista tulikin pitkät. Mutta se ei saajaa haitannut! Eikä loppujen lopuksi minuakaan.
Vaikka sukkien ohje enklannin kielellä olikin niin aika hyvin sai selvää, kun vähän lunttasi täältä hyvältä sivulta.
4. tammikuuta 2013
Joulukoristeet hamahelmistä
Hamahelmitöillä jatketaan. Mikäs sen rentouttavampaa kuin latoa niitä pieniä helmiä omiin piikkeihinsä? Siinä vierähtää tovi jos toinenkin, kun oikein hommaan uppoutuu :)
Nämä lumihiutaleet tein ennen joulua, kun löysin Tiimarista pussillisen valkoisia hamahelmiä. Katsoin ohjeet tästä kuvasta:
Netti on pullollaan hienoja hamahelmikuvioita, joihin pääsee varsin helposti käsiksi hakemalla googlesta hakusanalla hama bead patterns.
Nämä omat lumihiutaleeni pääsivät siimastaan riippumaan joulukuuseen :) Muuta käyttöä en niille ole tälle hetkelle keksinyt, mutta enköhän tule tekemään näitä vielä lisää!
Nämä lumihiutaleet tein ennen joulua, kun löysin Tiimarista pussillisen valkoisia hamahelmiä. Katsoin ohjeet tästä kuvasta:
Kuva: Pinterest |
Nämä omat lumihiutaleeni pääsivät siimastaan riippumaan joulukuuseen :) Muuta käyttöä en niille ole tälle hetkelle keksinyt, mutta enköhän tule tekemään näitä vielä lisää!
Helmeilyä
Nyt alkaa vähitellen löytyä kansioista joululahjoiksi lähteineiden käsitöiden kuvia. Ihan kaikkea en kyllä saanut kuvattua, mutta jospa jossain välissä... Kun sen muistaisikin ennen kuin lahjat saa laitettua pakettiin...
Hamahelmet ovat kyllä mainiota kaikenlaisia koruja ajatellen. Vaikeinta oli saada pieni hopeinen rengas hamakoristeeseen ja vielä ehkä turhankin suurirenkainen ketju siitä vielä läpi. Nooh, oppia ikä kaikki! Ketju löytyi Sinooperista, renkaat Tiimarista, lukko jostain vanhasta korusta, joka sai nyt osittain uuden elämän!
Pöllöjä fanittavalle kaverille lähti pöllö-avaimenperä, sekä tuo jätski. Nyt vasta löysin vaaleanruskeita hamahelmiä (kiitos, Sinooperi!), joten ei tarvitse tehdä tällaisia väri-ihmeitä, kuten tuo jätskin keltainen tikku...
Hamahelmet ovat kyllä mainiota kaikenlaisia koruja ajatellen. Vaikeinta oli saada pieni hopeinen rengas hamakoristeeseen ja vielä ehkä turhankin suurirenkainen ketju siitä vielä läpi. Nooh, oppia ikä kaikki! Ketju löytyi Sinooperista, renkaat Tiimarista, lukko jostain vanhasta korusta, joka sai nyt osittain uuden elämän!
Kasetin kaveriksi lähti pieni pandan pää, johon liitin myös hopearenkaan, jotta korun saa vaihtaa :)
3. tammikuuta 2013
Kierrätyskoru
Vaikka vuosi vaihtuikin, ajattelin tuoda eteenne jotain viime vuodesta. Nimittäin viime kesän lempikoruni; kierrätyskoru rikkinäisistä kuulokkeista. Tai ennemminkin niiden johdoista.
Käsissäni oli yhdet hajonneet Applen nappikuulokkeet. Ne menivät saksilla napsimalla helposti kappaleiksi ja tulos oli tämä:
Solmu on Carrick Bend Mat, johon hyvä ohje löytyy täältä. Innoitus koruun löytyy täältä.
Mutta älkää peljätkö, ei blogini tulevaisuudessa siirry nyt täysin vanhojen muisteluun, vaan uusia ideoita ja tuloksiakin tullaan täällä esittelemään lähiaikoina, kunhan saan itseni taas päiväjärjestykseen!
Siihen asti; hyvää uuden vuoden alkua!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)