Pientä keittiön pintaremonttia

KUVAPALJOUS-VAROITUS!

Tässä on suunniteltu ja odoteltu keittiöremontin aloittamista. Sellaista kunnon remonttia, jossa kaadettaisiin vähän seiniä ja hommattaisiin uudet kaapit ja koneet ja siirreltäisiin tavaroita ja kaikki olisi uutta ja hienoa, tuotaisiin oikeasti 70-luvun keittiö 2010-luvulle. Mutta tällä hetkellä tilanne oli se, että siihen ei yksinkertaisesti ollut laittaa rahaa.

Siispä päädyimme seuraavanlaiseen ratkaisuun: Katselin Bauhausin verkkokaupasta D-c-fix -muoveja ja muita ratkaisuja, guuglailin netistä kuvia muiden tekemistä pintaremonteista ja mittailin keittiön kaapistoja. Jo ennen muovien laittamista tilasin saumafix-ainetta, jolla sain valkaistua kaakeleiden tummuneet saumat vitivalkoisiksi. Saumat olivat niin tummat, että osaan paikoista jouduin laittamaan saumafixiä kolmekin kerrosta. Aine oli helppo laittaa ja lopputulos oli ihanan raikas!

Tässä keittiö ennen (n. puoli vuotta sitten otettu kuva):

Saumafixin jälkeen:

Ja nyt:

Olen lopputulokseen aivan äärettömän tyytyväinen! Uudet vetimet vielä puuttuvat, tärkeimpiin oviin ja laatikoihin pistin vanhoja väliaikaisesti. Ensiviikolla pitäisi käydä hakemassa lattiaan uusi muovimatto ja listatkin menevät samalla uusiksi! D-c-fixit oli helppo laittaa paikalleen (äidin innokkaalla ohjauksella) ja tuntuvat pysyvän kiinni. Tuo värikäs "tehostemuovi" on eri valmistajan, hieman karheapintaisempi, jossa oli huomattavasti tiukempi liimaus kuin d-c-fixissä.

Remonttiin meni rahaa vain reilu 100€ ja muoveja jäi yli vaikka kuinka paljon, eli vielä olisi varaa laittaa sitä vaikka minne :)

Samalla, kun keittiö päällystettiin uudelleen, maalattiin myös käytävän pimeitä paneeleja:

Ennen (reilu puoli vuotta sitten otettu kuva):

Jälkeen:

Anteeksi huono ennen-kuva, en muistanut ottaa ennen maalausta :D Nämä kuvat siis käytävän eri päistä otettu. Mutta kummasti valastui, varsinkin kun hommasimme ja asensimmekin uudet plafondit kattoon :) Valaisevat paljon paremmin kuin vanhat puiset, jotka tuntuivat vain pimentävän muutenkin pimeää kämppää. Seinässä maalina Colorian Paneeli Pro-seinämaali, joka peitti tummentuneet paneelit kolmella kerroksella. Imuroin seinän raot ennen maalausta, muuten emme paneeleita käsitelleet.

Talon olohuone on lattiasta kattoon puuta, katon ja seinien paneelit tummuneet aikojen saatossa ja lattiakin hiomista vailla. Remonttia siis olisi vielä edessäpäinkin, kunhan maalit, telat ja innostus saadaan jostain kaivettua :) Tästäkään rupeamasta ei olisi tullut mitään, ellei rakas äitini (ja pari siskoa) olisi tullut hieman potkimaan takapuolesta ;) Kiitos siitä, mamma!

Elonkorjuu

Tiedättekö päättelemisen inhottavuuden? Tällä kertaa se meni niin pitkälle, että 5 langanpätkää saivat odotella päättelyään reilun puoli vuotta. Huivi oli jopa pingotettu valmiiksi, mutta sitten unohtunut jonnekin lankalaatikkoon. Nyt kaivelin laatikkoa läpi etsien samalla lankoja ehkä uuteen huiviin, törmäsin tähän. Enpä siis tarvitsekaan uutta huivia!

Elonkorjuu

Lanka: 7-veljestä (218g) IHANAT VÄRIT!

Puikot: Ei hajuakaan. 4,5mm pyöröt ehkä? Tai ehkä 5,5?

Rakastan näitä värejä! Ihanan syksyiset ja maanläheiset. Vielä kun tekisi samoista väreistä ihanat paksut lapaset... Olisikohan viimein aika uskaltaa kokeilla sitä kirjoneuletta? Se kuulostaa niin hankalalta, että olen luovuttanut jo ennen yrittämistä...

Täällä pohjoisessa on syksykin jo pitkällä. Johan se on aika kaivellakin paksumpaa päälle. Kuvien taustalla auringonpaisteessa komeilee tämän maatilan vanha tupa ja viimeisessä kuvassa ihanaihana järvi.

Helmineulesukkaset

Näin jossain blogissa äärettömän kauniit ja äärettömän suloiset helmineulepintaiset sukat. Lähdimme ajelemaan isännän kanssa kohti etelää, edessä 9 tuntia istumista. Ja sen yhden ainoan kerran koskaan ikinä unohdin ottaa kutimet matkaan. Pysähdyimme heti ensimmäiselle kaupalle, joka sattui olemaan Tokmanni ja sieltä nappasin mukaani 4 tarjouskerää seiskaveikkaa ja kolmosen puikot. Siitä se sitten lähti, mututuntumalla ja ensimmäinen liian suuri yritys purkamalla.

Sukat ovat äärettömän yksinkertaiset, mutta niin syötävän suloiset. En ole kehdannut edes vielä jalkaan pistää...

Loppuun vielä Ossi, joka esittää, ettei ole ikinä koskaa maistellut maton reunaa. (Maton, joka vihdoin viimein uskallettiin pistää lattialle! Eikä se ole saanut päällensä edes yhdenyhtä pissinlirausta! Vähän on pitänyt matonkulmaa maistella, mutta kun kiellettiin se pennulta niin useaan otteeseen, niin sekin tyssäsi alkutekijöihinsä. Nyt on koko pitkänpitkä käytävä yhtä mattoa!)

Muodikasta raitaa

Koska kaikki muutkin (Lue: SatunNainen) kutoo niin kivoja raitasukkia, piti itselläkin kokeilla, tietysti.

Novitan seiskaveikkaa raitana ja yksivärisenä, molemmat ilmeisesti poistuneita värejä, valitettavasti. Langankulutuksesta ei hajuakaan, koska sukat lähtivät siskon matkaan. Rakastuin näihin väreihin! Pitänee keksiä itselle jotain vähän erilaista.

Iso poika

Tässä peltoleskenä kotona istuessa seuranani on aina tämä piskuinen veijari, joka on kyllä kasvanut hurjiin mittoihin. Näistäkin kuvista on aikaa jo useampi viikko ja herra komistuu vain koko ajan. Painoa on varmasti jo yli 10kg ja lisää tulee, kun taas ruokahalu löytyi. Kulmahampaat tipahtivat kaverin kanssa leikkiessä ja uutta pukkaa vauhdilla tilalle.

Niin paljon kuin tähän kaveriin meinaa hermo mennäkin, kun se pentumaisuuttaan vielä keksii tyhmyyksiä, niin en voisi olla ylpeämpi äiti. Korvissa on vain kuulo edelleen vähän hukassa, mutta harjoittelemalla sekin on onneksi parantunut. Ja namithan helpottavat aina...

Karvavauvan äiti

Varoitus! Seuraa suurpostaus koirakuvia!

Reilu kuukausi sitten ajelimme isännän kanssa pitkän matkan eteläisempään Suomeen käymään oman perheeni luona ja odotetulla hakureissulla. Meille oli nimittäin luvassa oma karvalapsi.

Karvakorvamme on Turnukan Omar, "Ossi", nyt melkein 12 viikon ikäinen Islanninlammaskoira. Reipas koira, joka rakastaa villasukkia, ulkonaoloa ja lumikasoja.

 

Ossin harmiksi täältä pohjoisestakin ovat suuremmat lumikasatkin jo hupenemassa. Kevät tekee tuloaan! Kohta alkaa pellotkin aueta ja traktorit siirtyä sinne.

Ossi osaa jo istua käskystä, ja maahankin menee oikealla hetkellä. Nimensä hän tunnistaa silloin, kun nuo suureksi kasvaneet korvat eivät ole epäkunnossa. Kuulo saattaa välillä olla turhankin valikoiva, varsinkin niinä hetkinä, kun itsellä olisi kiire sisälle ja koira ei ota kuullakseen, vaan juoksee juurikin sinne, mistä tietää, ettei sinne olisi menemistä...

Mutta eihän tuollaiselle söpöläiselle voi olla kauaa vihainen. Vaikka on ne hampaat melko terävät, kun ne paljaaseen pohkeeseen uppoavat....

Carpe diem

Joskus järjestelimme lehmiä vähän uuteen järjestykeen navetassa. Sonnivasikka otti tilanteesta kaiken irti, kun isompi lehmä räsäytti pienokaisen karsinan rikki; ei osannut lehmä varoa, kumma kyllä. Siinähän sitten juostiin vauvan perässä pitkin ruokintapöytää.

Tai ainakin katsottiin vähän perään.

Siirry seuraavaan ruutuun

Lehmä on tuotantoeläin. Ihanne olisi, että ne tiinehtyisivät nopeasti, poikisivat helposti kerran vuoteen ja lypsisivät paljon maitoa (ja mieluiten saavuttaisivat edes 50-tonnarin tittelin). Nykyään myös rasva- ja valkuaispitoisuuksien soisi olevan mahdollisimman suuria, jotta maito olisi muutakin kuin sitä vettä.

Kun joskus puhuin aiheesta kavereideni kanssa ja kerroin, että yksi isännän lehmistä lähtee autoon vain siksi, että se ei tule enää tiineeksi, olivat he vähän järkyttyneitäkin. "Siis kauheeta! Mieti jos meiätki vaan lopetettas, ku meistä ei oo enää mitään hyötyä?!" Noh, niin, noh. Turhahan niitä on siellä syöttöporsainakaan pitää. Tuotannon on kuitenkin toimittava ja oltava kannattavaa. Jostain on viljelijänkin rahansa saatava.

Itse olen hoksannut, että lehmiä on turha inhimillistää.

Silti tietysti tuntuu pahalta, kun olet mukana lehmän poikimisessa, opetat sen syntyneen vasikan juomaan maitoa, katsot ja seuraat sen kasvua ja halailet ja suukottelet sitä ja sitten eräänä päivänä isäntä kertookin, että huomenna se sitten lähtee. Että se ei jääkään tänne. Että se menee muualle kasvamaan, etkä näe sitä enää koskaan.

Se oli kaunis ja mukava lehmävasikka.

Työrauha

Täällä aamut muuttuvat huomaamatta päiviksi. Tulet navetasta, istut aamukahville, syöt aamupalan. Juot toisen kupillisen ja siirryt olohuoneeseen. Viltin alla hurahtaa hetki jos toinenkin, aamu-unetkaan eivät ole harvinaisia. Keitetään lisää kahvia ja hetket pitkittyvät. Sitten jossain välissä noustaan ja puuhaillaan ja taas saa hetkeksi rauhoittua.

Rakastan tällaisia päiviä. Aivan kuin itse saisi päättää, milloin on viikonloppu.

Minun puolestani se voisi olla vaikka joka päivä.

Kiireettömyys on ihanaa. Hiljaisuus myös. Mies ahkeroi ulkona ja yritän itse epätoivoissani järjestellä tavaroita. Kun ahdistus iskee, istun pöydän ääreen, sohvalle, sängylle ja hengähdän; "Onhan tässä vielä aikaa." Mihinpä kiire olisikaan.

Täällä ei ole kuin aikaa. Se on ollut "kaupunkilaiselle" joskus hankala käsittää. On opeteltava uusi päivärytmi, ateriarytmi, koittaa keksiä miten jaksaa aamusta iltaan ilman suurempia kiukutteluja. En ole aina onnistunut ja sen voi isäntäkin teille todeta.

Talvikin on ottanut lisäaikaa, uusi lumikaan ei vienyt vanhaa. Mutta eihän se tällaista talvi-ihmistä haittaa :) Nyt kun vain saisi tuon ukon lähtemään kauppaan...

Uusi työ

Tämä blogi taitaa ottaa nyt uuden suunnan! Koska niin otti periaatteessa elämänikin, kun tuonne pohjoiseen syksyllä läksin.

Tapasin pesunkestävän maajussin, jolla on navetassaan 42 eläintä; kolmatta kymmentä lypsävää, hiehoja ja muutama vasikannapero päälle. Hommaa riittää ja se hommahan on mukavaa :)

Ja meikäläinen sai uuden tittelin; emäntä.

Katsotaan nyt, kuinka pesunkestävä nimitys se on. Komeat (itse ompelukoneen kauttakin käytetyt) navettahaalaritkin ovat käytössä. Hyvät on! Parissa viikossa otan ne käyttöön kokopäiväisesti, kun tässä perjantaina saan kouluni päätökseen ja Vuokatissakin on käyty viikko virkistäytymässä!

Jättilapaset

Toive tuli Tampereen suunnilta; pitäis saada lapaset. "Sellaset, jotka vois sitten hukata jonnekin." Ok. Minäpä kutasen.

Lanka: Seiskaveikka

Puikot: 3mm

Kulutus: Ei hajuakaan, mutta yhteensä painoivat kirjekuoressa 187g

Kahdet lapaset kudoin sokkona; pienemmissä (kokonaan sinertävissä) rivejä joustimen ja kärkikavennusten välissä 62 riviä, raidallisissa 64. Vertailin kättäni Mr Maajussin lapioon ja meinasi paniikki iskeä, kun tajusin että tosiaan, naisella taitaa olla hieman pienempi käsi kuin miehillä! Loppujen lopuksi pienemmät olivat kuitenkin sopivammat tamperelaiselle. Ihan hauskaa iltapuhdetta, vaikka pari kuukautta toiveen ja toteutuksen välissä taisi ollakin...