Keväällä innostuin kulkemaan kangaskaupoissa ja haaveilin kesämekoista. Siis hurjasta määrästä erilaisia kepeitä hepeneitä. Löysin kirppikseltäkin tuunattavia mekkoja, mutta himo iski ja niinpä syntyi seuraavanlainen kokeilu..
Älkää välittäkö naamasta ja hassusta tukasta :) Mekkoon siis: se on yhdistelmä ihanasta Nanson tunikasta (yläosa) ja Anttilasta hommatusta mukavasta leveähelmaisesta mekosta. Sen kummempia kaavoja ei ollut ja koko tekel on hurautettu kokoon saumurilla, jota nyt tänä kesänä opettelin enemmänkin käyttämään :) Helpottaa vähän trikookankaiden ompelua! Kangas löytyi Eurokankaan palalaarista kuviotrikoiden joukosta.
Kaula-aukon kanssa tuli vastaan suurimmat ongelmat; en ole koskaan osannut niitä tehdä. Päädyin ottamaan taas mallia vanhoista ostetuista vaatteista. Leikkasin samasta mekon kankaasta kaarokkeet (?) ja silitin niihin tukikankaan. Ompelin oikeat puolet vastakkain palat kiinni mekkoon ja käänsin nurjalle puolelle. Näyttää ihan siistiltä näin korkeammassa ja leveämmässä pääntiessä. Alushameena toimii ostettu suuri toppi, jonka olen kaventanut joskus kevättalvella. Siitä piti tulla ihan mekko, mutta olen päätynyt käyttämään sitä kaikkien tänä kesänä pitämieni mekkojen alla :D Hyvin toimii eikä näy ainakaan läpi! (ja pidentää vähän helmaa, heh..)
Paljon oli suunnitelmia (ja kankaita hups!) muihinkin mekkoihin, mutta tähän taisi jäädä tämän kesän kokeilut..